Kaamostelua
Kun aurinko pilkahtaa esiin kerran viikossa, ajatusten väripaletti alkaa muistuttaa takuuvarmaa Stockolm stylea. Harmi vain, että mieleni ei tahdo viihtyä kovin kauan harmaan ja kahvin alakuloisissa sävyissä. Mistä vuoden pimeimpään jaksoon löytyisi ajattelun trampoliini, jolla voisi ponnistaa joulukuuta peittelevän pilvikerroksen yläpuolelle? Maasto on vaativa. Adventtien välinen arki on usein hapottavaa suorittamista, jossa työ muuttuu selviytymiseksi ja työpaikan kepeä keskustelu hallitsemattomaksi meluksi. Omat ajatukset kuuluvat joukosta etäisenä huminana, josta kokonaisia lauseita on vaikea erottaa. Mediakaan ei helpota tilannetta: se laajentaa ihmisen ongelmat globaaleiksi. Entä eläimet sitten? Nehän osaavat olla ihmisiksi. Koiranelämää tarkkaillessa umpeutuneinkin mieli läpivalaistuu - ainakin vähän. Kaiken hämärän keskellä se keksii heiluttaa häntäänsä ja painautuu ihan kiinni. Näinkö helppoa se on? Mitenköhän yhteiskunta suhtautuisi mieheen, joka painautuu kiinni vastaan...