Nykäyksiä

Ei ole montakaan päivää siitä, kun viimeksi kuulin tutun ihmettelyn: - Mitä, vieläkö sä kisaat? En syyttele ihmettelijöitä, onhan ensimmäisistä kilpailuistani vierähtänyt jo tovi ja harjoittelukin on kovin satunnaista. Enkä oikeastaan paljon kisaakaan - mielestäni. Kilpailen itse asiassa paljon vähemmän kuin nykymaailmassa on tapana. On vaikea hahmottaa yhteiskunnasta sellaista sopukkaa, johon kilpailumentaliteetti ei olisi ulottanut ahnasta kouraansa. Seuraukset eivät useinkaan ole kauniita. Koko talouselämä jatkuvan kasvun paradokseineen perustuu kilpailuun: kun yrityksen kilpailukyky horjuu, YT-neuvottelujen alkaminen on vain ajan kysymys. Kärsijöiksi ajautuvat tahtomattaan yleensä tavalliset rivityöntekijät - ne, joilla ei alun perinkään ole ollut mahdollisuuksia taloudellisen kilpailun palkintosijoille. Vielä röyhkeämmin markkinatalous kohtelee kolmannen maailman halpaa työvoimaa, jonka avulla yritykset rakentavat nykyisin koko peruskestävyytensä. Myös viihteen saralla usk...

Jos ihminen selviää kymmenen vuotta samassa työpaikassa, todennäköisesti hänen aikakäsityksensä on liukunut lineaarisesta sykliseksi jo hyvän aikaa sitten. Toisto on vaihtunut tehokeinosta arjen polttoaineeksi. Vuosikierron lainalaisuuksissa on toki turvallista sukkuloida, mutta toistumisen toistuminen voi aiheuttaa lopulta ahdistusta, paikallaan räpistelyn kokemuksia. Voi tulla tunne pyöräretkestä ilman ketjuja.   Syyskuulla on taipumus vihmoa hymy viivaksi ja nöyristää työmatkapyöräilijät. Sillä on taipumus kasata työt epämääräisiksi pinoiksi ja sotkea kalenterit. Sillä on myös taipumus tyhjentää kesämökit ja ajaa ihmiset viikonlopuiksi kaupunkeihin, joissa hetkiä on vaikea pysäyttää. Syyskuu aloittaa piinaviikot, joiden synkeä päätös on marraskuu, kalenterivuoden musta aukko. Vääjäämättömään päivien lyhenemiseen olisi helppo masentua.   Väitän silti, että syksy on lounaissuomalaisestakin näkökulmasta tarpeellinen, ehkä jopa el...

Jos ihminen olisi tarkoitettu liikkumaan vedessä, sillä olisi pyrstö tai räpylät. Tämän väsähtäneen lausahduksen kuulin joskus jonkun vielä väsähtäneemmästä suusta ilmeisen epäonnistuneen uintitreenin jälkeen. Olen samaa mieltä. Ihmistä ei ole luotu liikkumaan vedessä. Ihmisellä ei ole pyrstöä eikä räpylöitä. Niiden sijaan ihmisellä on räpelöt, joiden vapaata liikettä kutsutaan räpeltämiseksi. Vesi on elementti, jossa tämä liikkeen vapaus kasvaa täysiin mittoihinsa. Niin sanotussa maaurheilussa räpelöt, yleiskielisesti kädet ja jalat, pysyvät joltisenkin aisoissa maakontaktin ansiosta. Vedessä taas alkaa tapahtua hämmentäviä liikesarjoja heti, kun jalka nousee altaan pohjasta. Lähtökohtaisesti uintitekniikan oppiminen on räpeltämisen poisopettelua. Vapaauinti on lajinimikkeenä paradoksi: mitä vapaammin uidaan, sitä hitaammin edetään. Tästä olen nähnyt aikuisikäisille tekniikkaa opettaessani hurjia esimerkkejä. Uintia aloittelevan olisikin hyvä mieltää epävapaauinnin k...

Blogin kirjoittaminen se vasta turhaa puuhaa onkin. Kenties siksi ajattelin, että siihen varmasti riittää aikaa kiireen ohessa. Valistuneiden mukaan on kuitenkin viisasta roikkua ajan kyydissä, ja näinhän se käy. Jaetaan heti aluksi viikonlopun kokemukseni täyden matkan triathlonkilpailusta. Se oli aika pitkä nykäys. Paitsi että kisa oli kohtalaisen rankka kokemus, se oli myös näpäytys keski-ikäisyyden peikolle, joka usein pudottelee ihmisten kuntoluokitusta pelkästään uskomusten perusteella. No, jos aivan rehellisiä ollaan, huomasin kyllä askeleen lyhentyneen viime kerrasta, josta ehti vierähtää 11 vuotta. Keski-ikäiseksi osaan uida aika hyvin. Niinkin mukavasti, ettei 3,8 kilometrin uintiosuuden kärjessä uiskentelu tuottanut aamu-unisuutta kummempia vaikeuksia. Poijuja ja hitaampia lätkyttelijöitä kierrellessäni mietiskelin lähinnä, josko tyttäreni kotosalla olivat jo heränneet vai vieläkö uni viipyi pikkuisissa silmissä. Tosin jo etukäteen tiesin, että varsinainen miehen mittaam...