Kilpailun välttämättömyydestä
Ei ole montakaan päivää siitä, kun viimeksi kuulin tutun ihmettelyn:
- Mitä, vieläkö sä kisaat?
En syyttele ihmettelijöitä, onhan ensimmäisistä kilpailuistani vierähtänyt jo tovi ja harjoittelukin on kovin satunnaista.
Enkä oikeastaan paljon kisaakaan - mielestäni. Kilpailen itse asiassa paljon vähemmän kuin nykymaailmassa on tapana. On vaikea hahmottaa yhteiskunnasta sellaista sopukkaa, johon kilpailumentaliteetti ei olisi ulottanut ahnasta kouraansa. Seuraukset eivät useinkaan ole kauniita.
Koko talouselämä jatkuvan kasvun paradokseineen perustuu kilpailuun: kun yrityksen kilpailukyky horjuu, YT-neuvottelujen alkaminen on vain ajan kysymys. Kärsijöiksi ajautuvat tahtomattaan yleensä tavalliset rivityöntekijät - ne, joilla ei alun perinkään ole ollut mahdollisuuksia taloudellisen kilpailun palkintosijoille. Vielä röyhkeämmin markkinatalous kohtelee kolmannen maailman halpaa työvoimaa, jonka avulla yritykset rakentavat nykyisin koko peruskestävyytensä.
Myös viihteen saralla uskotaan vankasti kilpailuun. Suurin osa television viihdeohjelmistahan päättyy vuolaasen itkuun kilpailusta ulos tuomitun osallistujan nyyhkyttäessä kohtaloaan kameroiden katseessa. Nähtäväksi jää, millaisia arvoja ihmistaimet viihdetulvan keskeltä omaksuvat. Rakennetaanko tulevaisuudessa demokraattisia yhteisöjä vai hierarkiapyramideja?
Ajatukset tuntuvat syleilevän maailmaa aika kaukaa, mutta vuoden ollessa lopuillaan menköön näin. Yhtä kaikki uskon vankasti, että kilpailulla on maailmassa tärkeä sija, kunhan kilpailuvietti osataan kohdentaa oikein. Jos ihmiset jatkuvan yhteiskunnallisen kilpailun sijaan kävisivät tyydyttämässä kilpailuviettiään siellä, missä kilpailu toteutuu luonnollisimmillaan, maailmassa olisi vähemmän ryppyjä.
Urheilukilpailuissahan ei yleensä ole syyttömiä uhreja (ellei sellaisiksi lasketa kilpailijoiden perheenjäseniä, jotka joutuvat venyttämään omaa arkeaan urheilun vuoksi). Kyse on toiminnasta, jossa kaikki osallistujat kilpailevat (ainakin toivottavasti) vapaaehtoisesti. Ehkäpä siksi en koe vieläkään kilpailuihin osallistumista vastenmieliseksi - hulluahan se on mutta vapauttavaa.
- Niin, kyllä mä vielä.
- Mitä, vieläkö sä kisaat?
En syyttele ihmettelijöitä, onhan ensimmäisistä kilpailuistani vierähtänyt jo tovi ja harjoittelukin on kovin satunnaista.
Enkä oikeastaan paljon kisaakaan - mielestäni. Kilpailen itse asiassa paljon vähemmän kuin nykymaailmassa on tapana. On vaikea hahmottaa yhteiskunnasta sellaista sopukkaa, johon kilpailumentaliteetti ei olisi ulottanut ahnasta kouraansa. Seuraukset eivät useinkaan ole kauniita.
Koko talouselämä jatkuvan kasvun paradokseineen perustuu kilpailuun: kun yrityksen kilpailukyky horjuu, YT-neuvottelujen alkaminen on vain ajan kysymys. Kärsijöiksi ajautuvat tahtomattaan yleensä tavalliset rivityöntekijät - ne, joilla ei alun perinkään ole ollut mahdollisuuksia taloudellisen kilpailun palkintosijoille. Vielä röyhkeämmin markkinatalous kohtelee kolmannen maailman halpaa työvoimaa, jonka avulla yritykset rakentavat nykyisin koko peruskestävyytensä.
Myös viihteen saralla uskotaan vankasti kilpailuun. Suurin osa television viihdeohjelmistahan päättyy vuolaasen itkuun kilpailusta ulos tuomitun osallistujan nyyhkyttäessä kohtaloaan kameroiden katseessa. Nähtäväksi jää, millaisia arvoja ihmistaimet viihdetulvan keskeltä omaksuvat. Rakennetaanko tulevaisuudessa demokraattisia yhteisöjä vai hierarkiapyramideja?
Ajatukset tuntuvat syleilevän maailmaa aika kaukaa, mutta vuoden ollessa lopuillaan menköön näin. Yhtä kaikki uskon vankasti, että kilpailulla on maailmassa tärkeä sija, kunhan kilpailuvietti osataan kohdentaa oikein. Jos ihmiset jatkuvan yhteiskunnallisen kilpailun sijaan kävisivät tyydyttämässä kilpailuviettiään siellä, missä kilpailu toteutuu luonnollisimmillaan, maailmassa olisi vähemmän ryppyjä.
Urheilukilpailuissahan ei yleensä ole syyttömiä uhreja (ellei sellaisiksi lasketa kilpailijoiden perheenjäseniä, jotka joutuvat venyttämään omaa arkeaan urheilun vuoksi). Kyse on toiminnasta, jossa kaikki osallistujat kilpailevat (ainakin toivottavasti) vapaaehtoisesti. Ehkäpä siksi en koe vieläkään kilpailuihin osallistumista vastenmieliseksi - hulluahan se on mutta vapauttavaa.
- Niin, kyllä mä vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti